Mission possible: FI KVA & FI MVA Goldgingers Ptarmigan

Virallinen muotovalioposeeraus ennen vesiohjaustreenejä. Kuva: Leena Kangas-Järviluoma

Lämpötila oli pudonnut lähelle nollaa ja pimeän kosteikon yllä loisti kuu. Laitoin väsyneen ja märän koiran takakonttiin ja istahdin itse etupenkille. Takki oli tyhjä ja kyyneleet tulvahtivat silmiini. Mahdottomasta oli tullut mahdollista: Riepu oli nyt kaksoisvalio.

Goldgingers Ptarmigan, tuttavallisemmin Riepu, saavutti tänä kesänä kaksoisvalion arvon ensimmäisenä suomalaisena kultaisena narttuna ikinä. Sekä käyttö- että muotovalion arvon saavuttaneita kultaisia on ollut ennen Riepua vain kolme, jotka kaikki ovat olleet uroksia. Aika harvinaislaatuisesta saavutuksesta on siis kyse. Kaksoisvalioksi Riepu ei tullut ihan vain sormia napsauttamalla, vaan se on vaatinut aikaa ja ennen kaikkea kärsivällisyyttä.

Inka-äidin varjosta luottonoutajaksi
Riepu oli meidän Inkan (Goldgingers Rhea Silvia) ainoa narttupentu. Alun perin sen ei pitänyt tulla meille laisinkaan, mutta kun sille ei oikein ollut ottajaa (harrastavaa sellaista), päätin ottaa sen itse. En ole katunut tuota ratkaisua päivääkään.

Riepu on ollut alusta asti miellyttävä ja mukava koira, mutta se jäi taitavan ja sydämeni varastaneen Inka-äitinsä varjoon sekä ulkonäkönsä että noutohommien osalta. Emme esimerkiksi pitäneet Riepua erityisen kauniina, saati kauhean fiksuna. Ja vaikka käyttöominaisuudet Riepulla olivat kohdillaan alusta asti, Inkahan sinne metsälle yleensä otettiin. Toki Riepukin silloin tällöin pääsi, mutta harvemmin.

Riepu näytti potentiaalinsa metsästys- ja koekoirana jo nuorena. Se on aina ollut miellyttämisenhaluinen, rohkea ja nopea oppimaan uusia asioita. Riepu on myös aivan upea metsästyskaveri. Sen kanssa on helppo olla ja siihen voi luottaa. Se on itsenäinen ja iloinen metsästyskoira. Olen siitä aivan älyttömän ylpeä!

Riepu on ollut samanlainen, minulle lähes täydellinen paketti, koko ikänsä. Jotenkin minä vain olen moneen otteeseen onnistunut sössimään asiat sille mallille, että tätä käyttövalioksi tulemista piti odottaa turhan kauan. Onneksi en kuitenkaan luovuttanut, vaikka epätoivoisimpina hetkinä pilli on meinannut jäädä pysyvästi naulaan. Asennemuutoksen kautta homma alkoi pelittämään ja heinäkuun lopussa saimme toisen VOI1-tuloksen piirinmestaruuden kera, ja siitä heti seuraavana viikonloppuna edessä olikin se kauan odotettu uintireissu. Elokuun loppupuolella pidettiin noutajien käytännön metsästyskoe ja Riepu hyvänä metsästyskoirana suoritti sen ilman vaikeuksia. ”Nuin vain” yhtäkkiä olikin auton takakontissa taitonsa näyttänyt käyttövalionoutaja. Ja jos mahdollista, olin Riepusta vielä himpun verran aiempaakin ylpeämpi.

Piilotettu muotovaliopotentiaali
Jos en aina ole ymmärtänyt Riepun potentiaalia käyttöpuolella niin näyttelypotentiaali se minulta piilossa vasta olikin! Muotovalion arvon tavoittelu lähti nimittäin liikkeelle puhtaasta vahingosta. Ilmoitin Riepun näyttelyyn ihan vain päästäkseni moikkaamaan harrastuskavereita NOME-kauden ulkopuolella. Yllätys olikin suuri, kun PN-kehässä käteen tungettiin sinivalkoinen ruusuke. Sen reissun jälkeen Facebookin messenger täyttyi kannustavista viesteistä, joissa minua kehotettiin jatkamaan näyttelyharrastusta Riepun kanssa. Päätin ottaa haasteen vastaan. Mutta jos KVA:n tavoittelu oli vaikeaa, niin sertijahti se vasta hankalaa olikin! Näyttelykehät ja niissä pyörähteleminen oli minulle poistumista omalta mukavuusalueelta. Onneksi Riepu kuitenkin hallitsi tämänkin homman. Sen kanssa oli helppo mennä kehään. Se esiintyi aina ryhdikkäästi ja innokkaasti. Lisäksi sain paljon tukea ja kannustusta kehän laidalta!

Riepu sai ensimmäisen sertinsä tammikuussa 2015 ja sen jälkeen seurasi pitkä, kuiva ja vaaleansininen kausi. Kahden viimeisen sertin metsästäminen tuntui loputtomalta ja melko mahdottomaltakin urakalta. Tänä vuonna on tullut käytyä enemmän näyttelyissä kuin kokeissa ja voin kertoa, että olen saanut kuulla siitä vannoutuneena NOME-tyyppinä jonkun kerran. Heinäkuun lopussa homma saatiin onneksi komeasti maaliin. Kaksi viimeistä sertiä tuli nimittäin yhden viikonlopun aikana ja viimeinen oikein ROP-ruusukkeen kera! Tuomari halusi vielä erikseen sanoa muotovalioruusuketta ojentaessa, että tämä koira on tasapainoinen ja liioittelematon työkoira ja täysin valionarvonsa ansainnut. Nuo sanat tuntuivat aivan älyttömän hyvälle.

Kiitokset matkakumppaneille ja toiveita tulevaan
Sitä en pysty sanomaan, että tämä saavutus olisi tullut mitenkään helpolla. Aika monta kertaa Riepu on laitettu Opelin takapaksiin dummyjen kanssa ja mättäillä on istuttu ja mietitty miten mikäkin solmu saataisiin auki. Tämän lisäksi fööni on laulanut monena perjantai-iltana ja Riepu on kuljeskellut loukkaantuneen näköisenä pinkki silkkiloimi päällään. Oliko tämä kaikki sitten sen väärti? Vastaukseni on KYLLÄ. Tämä on ollut upea ja opettavainen matka. Mutta kahdestaan Riepun kanssa emme tähän olisi pystyneet. Siispä lämmin kiitos kaikille, jotka olette olleet mukana tällä matkalla sekä NOME- että näyttelypuolella.

Noutajat ovat jakautuneet näyttely- ja käyttölinjoihin ja tämä on asia, jolle emme ilmeisestikään enää voi mitään. Haluaisin kuitenkin esittää varovaisen toiveen, että kumpikaan linja ei enää kauheasti äärevöityisi. Olisi upeaa, että meillä olisi linjasta riippumatta upeita, tunnistettavia kultaisianoutajia: hyvä- ja kestävärakenteisia, työskentelyhaluisia koiria, mihinkään suuntaan liioittelematta. Olen ylpeä siitä, että minulla on tällainen. Toivon myös sydämeni pohjasta, että Riepu ei ole viimeinen kultainen kaksoisvalio.

Teksti: Leena Kangas-Järviluoma

Kuvat Janne Kangas ja Leena Kangas-Järviluoma