Puheenjohtajalta

Lipaisu ja hännän heilautus!

Vuosi 2017 alkaa näppäilemällä sähköisen Kehevelin kuvakkeita. Jari Pelto-Piri on suunnitellut yhdistyksemme jäsenjulkaisun alustan ja toteuttanut toimivan kokonaisuuden sähköisen jäsenlehden julkaisemiseksi. Kiitos! Kehevelin päätoimittaja Johanna Koskiahde, kiireisen vauva-arjen keskellä, on täyttänyt raamit taas upealle lukuhetkelle. Nyt voit ottaa tabletin tai läppärin sohvalle ja näppäillä helposti valikoista auki jutut haluamassasi järjestyksessä. Ja mikä mukavinta, Keheveli on aina tallessa kotisivuilla. Sitä ei ole heitetty paperinkeräykseen juuri silloin, kun tarvitset kurssitietoja tai ajo-ohjeita. Nauttikaa nykyaikaisesta lukukokemuksesta! Jos parannusehdotuksia ilmenee, voitte vinkata keheveli@lakeudennoutajat.fi. Etelä-Pohjalainen sanoo tähän, notta: Vaikka tavallista yritetähän, priimaa pakkaa tulemahan!

Kehevelin ilmestymiseen mennessä yhdistyksessä on tapahtunut jo alkuvuoden aikana vaikka mitä. Johtokunta on kokoustanut kahteen kertaan. Talvipäivät ja vuosikokous pidettiin Lapualla helmikuun 18. päivä. Lakeuden Nopein- ja Ahnein-koira olivat tänä vuonna gasellimaisia mustia labbiksia. Zeta oli nopein vaikka ahnein Hype hävisikin vain muutaman sadasosan. Vuoden 2016 menestyneet koirat saivat kiertopalkintopokaalit vuosikokouksessa. Samalla myös yhdistys muisti vuonna 2016 valionarvon saavuttaneita. Nou/nome noutotreenjä on pidetty Kurikassa ja Kauhavalla. Jo kevättalven aikana pääsee yhdistyksen treeneissä tutustumaan uuteen harrastukseen, pelastuskoiratoimintaan. PK-toimintaan liittyvää koulutusta ja tutustumista organisoi uusi, innokas aktiivijäsen Kalliokosken Katariina. Seuraa ilmoittelua tulevista yhdistyksen tapahtumista myös fb- ja kotisivuilta.

Tässä Kehevelissä polkaistaan käyntiin myös Kehevelin kirjoituskilpailu. Anna sanaisen arkkusi aueta ja ole kynän vietävänä. Kerro mitä “noutajaelämä” sinulle merkitsee. Lisätietoa kirjoituskilpailusta saat tämän Kehevelin sivuilta. Eipä muuta kuin kirjallisiin tuotoksiin.

“Se oli helmikuun kaunein kuutamoilta. Pakkasta niukinnaukin 10 astetta, lunta tuskin lainkaan. Koira haisteli uroskoiran tavoin lumipenkkaa heti lenkin alussa. Yritin kuun kelmeässä valossa tunnistaa penkalle painautuneita jälkiä.

– Kettu Kepeläinenkö siinä oli astellut, kysyin flatiltäni. Häntä heilui mutta en saanut koirani ajatuksen juoksusta sen kummemmin kiinni. Jatkoin matkaani, koiran jäädessä vielä kuseksimaan haistelemaansa kohtaan. Kävelin hitaasti eteenpäin.

Olin jo tovin kulkenut ja yleensä edessä juoksevaa koiraani ei kuulu eikä näy. – Häää-jyyyyy, huudaan pakkasilmaan. Ei kuulu mitään. Ei näy mitään. – No, mihinkä se ny jäi, tiuskaisen huulten lomasta ja lähden talsimaan takaisinpäin. Silloin näen sellaista mitä en ole koskaan nähnyt…”

Jännittäviä lukukokemuksia. Innolla odotan kilpailusta julkaistavia kertomuksia.

Terveisin,

Miia